Mihin tää aika on taas mennyt? No töihin ja perheeseen joo, mutta jos ois vähemmän vaikka puhunut ja enemmän kirjoittanut tätä, ehkäpä mulla ei ois ääni nyt pois? Tai sitten olis. ;) Joka tapauksessa arki taas ollut todella työntäyteistä, ei ole paljonkaan ollut mitään ylimääräistä aikaa. Onneksi viikonloppuisin ehtii vähän ihmetelläkin ja kerrata viikon tapahtumia, kysellä vaihtarin kuulumisia koulusta yms.
Viime viikolla meidän perheessä oli toisen lapsen nimipäivä sekä tietysti kuten muissakin perheissä isänpäivä. Pienet lapset toki odottivat tätä. Yhdysvalloissa isänpäivää ei vietetä nyt vaan myöhemmin, mutta kun Abigail sunnuntaina kotiin soitti pyysin kuitenkin että muistaa onnitella omaa isäänsä kuten kaikki muutkin täällä Suomessa sinä sunnuntaina.
Nimipäivää ei myöskään tunneta Yhdysvalloissa, eikä meidänkään perheessä mitään isoa juhlaa ole, mutta isovanhemmat ja kummit kävivät kuitenkin kahvilla kun kuusivuotias leipoi ihan itse nimpparikakun itselleen (kuva alla)! Taisi sitä kakkua edes pala riittää vielä nuorellekin naiselle, vaikka hän saikin nauttia lähes koko lauantain ystäviensä seurasta. Toivottavasti uskaltaa myös tänne kotiin jonain päivänä niitä kavereita tuoda... ;)
Olemme myös yhdessä vähän tarkemmin katselleet päiviä kalenterista milloin on mitäkin koulun joulujuhlaa ja milloin baletin esitystä tai joulukonsertti kirkossa. Valitettavasti osa menee päällekkäin, mutta osaa päästään yhdessä koko perheen kanssa seuraamaan. Joulun odotus alkanut siis ainakin jo lapsilla, saa nähdä millainen jouluihminen perheemme uusin tulokas on. Me ainakin rakastamme joulua! Vielä kun saatais lunta! ♥
Olemme innolla saaneet myötäelää ystäväperheen vaihtarin odotusta ja yhteydenpitoa ja ollaan tietysti yhdessä Abigailin kanssa mietitty miten itse samoissa tilanteissa toimittiin ja käyttäydyttiin. Kuinka jännittävää oli odottaa lentokentällä ja kuinka erikoisiinkin asioihin sitä kiinnitti huomiota heti ja kuinka esim. tervehtimistäkin mietti ennen itse kohtaamista. Kaivoin myös sähköpostista ensimmäisen infon jonka Abigailista saimme, neiti itse ei ollut tyytyväinen kuvaansa,mutta se nyt tuskin olikaan se pääasia siinä infossa. ;) Lisäksi on mietitty kuinka kiva oli saada sähköpostia myös vanhemmilta ja jännittävää lukea ja vastata niihin! Äärimmäisen onnellisia olemme että juuri Abigail sai tulla meille, meillä on kyllä niin hyvin pelannut perhe-elämä yhdessä. Ja ihan ilman mitään siirappisia kaunisteluja, kaikesta puhutaan, sanotaan jos ärsyttää tai suututtaa ja huomioidaan ja halataan surussa ja ilossa! Perheenä on helpompi yhdessä tukea toisiamme ja elää yhdessä! Ja se oikea perhe-elämä ei todellaaan ole aina niin siirappista. Onneksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti